Maarianhaminassa, matkan päätös

Kaupunkiympäristön tuntu alkaa vallata. Tulee sellaisia joutomaita, autoliikkeitä ja liittymiä. Ajamme ensin Österhamniin. Siellä on pienvenesatama ja varsin kutsuvat diskorytmit, jotka paljastuvat beach volley World Tour kentältä tuleviksi. No, mikäpä siinä. Aurinko paistaa ja meillä on oikein reilusti ilmaa, joten ei muutaka kuin lipun ostoon ja katsomaan kun Nystromin sisaret ottavat hieno voiton norjalaisista.

Menemme tutkimaan Vikingin lähtöterminaalia. Huomaamme että sinne on turha jäädä vielä näin aikaisin. Museolaiva Pommernin (nelimastoinen parkki) silhuetti johdatteli meidät Niska Pubiin, mukava rantapaikka, jossa syömme savulohi-tomaatti-punasipuli-wasabikastike pitsat ja katsomme pienten purjeveneiden taitavaa luovimista edelleen luoteesta käyvässä tuulessa. Reissussa alkaa olla päätöksen tuntua. Vielä on jokunen tunti laivan lähtöön, ilta viilenee nopeasti. Ajelmme ympäri Maarianhaminaa. Löydämme ostoskadun

Österhamnin läheltä, Torggatan. Kasinokin löytyy, mutta ei vaan innosta. Rannalla on jonkin verran meininkiä rantalentopalloon liittyen vielä illallakin. Me ajelemme eteenpäin yrittäen tavoittaa niemen kärkeä, mutta tehtävä osoittautuu väsyneille jaloille jo liian haastavaksi. Tullessa eksymme pyöräreitin sijasta vaellusreitille ja kannamme pyöriä portaissa ylös alas. Mukavat puusillat, tyyni meren pinta ja auringonlasku päättävät tämän reissun. Ahvenanmaa vaikenee.

Toinen takaisku

Aamulla siivoiltiin. Huomasimme, että keittiössähän on astianpesukone. Ilma oli puolipilvinen ja tuulta 14 m/s pohjoisesta, joten oli aika koleaa. Hyvissä ajoin pakkasimme reput ja suuntasimme kohti Hällön pyörälautan satamaa.

Rantaan päästyämme alamme tutkia aikataulua. Yllätykseksemme huomaamme, että lähtöaika onkin merkattu jo klo 11.30 eikä 12.30 niin kuin Getan esitteessä, mutta ei hätää: onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja kello on vasta vähän yli 11. Mutta hetkinen, viimeiseksi kulkupäiväksi on merkattu 15.8. eli tämän mukaan lautta olisi lopettanut liikennönintinsä jo viikko sitten. Alla on puhelinnumero, johon soitan. Ruotsiksikin ymmärrän että lautta ei ole nyt tulossa. Matkasuunnitelma menee uusiksi. Joudumme kääntymään takaisin Getaan ja palaamaan Godbyn kautta Maarianhaminaan.

No, löydämme Finnöstä hienon käsityömyymälän, jossa mummo nousee kangaspuiden takaa myymään ja heti perää hienon kahvilan. Tulomatkalle löytyykin vielä uusi reitti Pålsbölen kautta, jossa on kaunis kirkko ja upeita saarnia tien varressa. Kirkon ensimmäiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Se on jotain se. Matka menee pohjoistuulen siivittämänä nopeasti ja aamun paksut, alaosistaan tummanpuhuvat cumuluspilvet ovat muuttuneet jo varsin kesäisiksi hattaroiksi.

Godbyssä ruishampparigrilli on vielä kiinni, joten lainaamme ulkopöytiä sen verran että teemme näkkäreitä raakojen sipulisiivujen kera. Matka jatkuu kohti Maarianhaminaa ja nyt(kin) reittiopasteet ovat paikallaan. Vältämme kokonaan autobanan ja matka jatkuu kuin itsestään pikkuteitä ohi maatalojen ja peltojen. Näemme ensimmäisen ison kaupan, Kanttarellin ja käymme tuon ostarin aulassa kahvilla. Tulee vähän paha olo. Tuo marketin tavaramäärä alkoi taas ahdistamaan. Miten sitä onkaan pärjännyt monta päivää niin vähällä.

40-vuotisjuhlajuoksu

Leppoisa päivä ja useita tunteja sitten syöty kalaruoka tarjosi hyvän alustan toteuttaa 40-vuotisjuhlajuoksu. Katsoin kartasta, että luoteessa on kolkka nimeltä Dånö, jonne menee tie. Arvelin, että tuonne on matkaa noin 8 km. Pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin rapsuttelemaan. Kauppa tuli nopeasti vastaan. Katsoin kaupan pihalla olevaa infokarttaa ja lähdin jatkamaan. Korkeusvaihteluja oli jonkin verran. Maisemissa oli komeita kalliopahtoja vasemmalla.

Dånön tiehaara tuli. Siinä oli kyltti Dånö museum 5 km. Tuo tuntui aika paljolta, koska olin jo juossut noin 4 km. Toisaalta ilma oli tyyni ja sateeton, ja juoksu ei painanut, joten otin tien pään tavoitteeksi. Pian Dånön tiellä oikealla kallion päälle, ehkä jonkin mielestä toivottamaan paikkaan, oli loihdittu upea puutarha.

Tiet ovat täälläkin, niin kuin Brandössä, punertavaa asfalttia. Tuon värin ukki hokasi johtuvan tekoaineesta, jona varmaankin on käytetty punaista graniittia, jota kaikki paikat täällä pullistelevat. Jos jossain joku kiven päällys onkin harmaa, osoittautuu se läheltä katsoessa vain jäkäläksi. Nyt yhdellä pätkällä oli tehty uutta asfalttia, joka olikin tuota tuttua tutumpaa mustaa, uutena haisevaa peruslakua. Olipa rumaa. Älkää hyvät ahvenanmaalaiset vaan unohtako tuota teidän punaista asfalttia.

Tulin Getan satamaan. Se on avomereltä mantereeseen painautuva kapea lahti, jonka suulla on jo keskiajalla ollut kummeli. Kummeli on viitoittanut turvallista reittiä purjelaivoille suojaiseen luonnonsatamaan salakavalalla Luoteis-Ahvenanmaan merellä. 1700-luvulla täällä on saattanut olla 20 laivaa yhtäaikaa suojassa! Tätä kautta on matkattu Tukholmaan. Nyt satamassa oli vain kyhmyjoutsenpariskunta kolmen poikasen kanssa.

Tie muuttui hiekkatieksi, joka oli vasta lanattu. Alusta oli vielä sateitten jäljiltä pehmennyt lisää. Koetin juosta tiekarjun renkaanjälkissä. Tiekarhu oli vielä töissä, moikattiin.

Sitten museo tuli, heti sen jälkeen postilaatikkojen rivi ja yleisen tien päättyminen. Meren lahti tuli tien tuntumaan ja lahden takana näyttäytyi taas jyrkkä kalliopahta. Käännyin takaisin päin.

Metsässä huuteli palokärki. Tietä ylitti iso vihreä kiitäjäntoukka, jolla oli selässä keltaisia ja vihreitä pilkkuja. Pihalla naisihminen leikki kultaisen noutajan kanssa pallolla, leppoisaa.

Loppumatkalla juoksu kulki edelleen. Päätin vielä juosta sinne rantaan ja käydä uimassa. Jätin paidat, sukat ja kengät laiturille ja kävelin hiekkarannalle, josta uin ja sukeltelin laiturille. Vesi ei tuntunut ollenkaan kylmältä, se oli kivasti hieman suolaista, saman suolaista kuin hiki, ja tuntui puhtaalta. Kyllä täällä voisi hellepäivää uiden viettää. Märälle iholle vaatteet takaisin päälle ja juoksu jatkuu.

Uinnin jälkeen innostuin vielä nostamaan vauhtia ja viimeinen kilometri meni 4:30 vauhtia. Kotikastanjoilla summary näytti 21,5 km, 1h 59 min, joka sisälsi uintiajan. Keskisyke 128 lyöntiä/min. Minkäänlaisia kipuja nivelissä, rinnassa tai missään ei tuntunut. Sisälle tullesani ei ollut erityisen väsynyt olo. Ukki oli jo aloittanut saunan lämmityksen. Söin raejuustoa ja jugurttia ja join vettä. Kohta alkoi vilustaa. Jalassa oli märät sortsit. Menin saunan lämpöön.

Saunan jälkeen istuin pihalla kunnes alkoi tulla uudestaan vilu. Onneksi jääkaapisssa oli se eilisen tomaattikastikelihapullapotun loppu. Illalla katsoimme televisiota. Keskisalo juoksi hienosti Berliinissä. Ja nyt minua nukuttaa.

Gätävuoren peikkopolku

Aamu alkoi sateisena. Kauniit vanhat ikkunapokat ja pihan istutukset loivat katolta valuville vesivirroille pittoreskit kehykset. Ukkostikin. Päivä alkoi siis loikoilulla, lueskelulla ja MM-kisoilla.

Puoliltapäivin sade lakkasi ja keksittiin lähteä syömään sinne Getavuorella olevaan Soltana-ravintolaan. Ukki ei tainut arvata millainen kipuaminen sinne Getabergenille oli - mutta perille päästiin. Palkintona lounaslista tarjosi paistettua siikaa, joka oli toivedemme täyttymys. Pöytään tuli annokset, joihin kuului kolme pienen siian paistettua filettä, uusia perunoita, tilliä ja korista sai tehdää itse mustaa leipää. Erittäin hyvää, hinta 14€/annos. Kun katsahti ulos, taustalla siinsi meri. Syömässä oli myös paikallisia työmiehiä ja ilmeisesti ruotsalaisia turisteja.

Kiersimme vielä vuorella olevan luontopolun. Se oli lapsille ja lapsenmielisille suunnatu Trolltstig, Peikkopolku, mutta totta puhuen se oli melko haasteellinen aamun sateen liukastettua kalliot. Polun varrelta löysimme myös "luolat". Ne olivat erikoisia kalliokielekkeiden alle jääviä suojaisia syvennyksiä. Yksi myyrä joutui totaalisti eksyksiin ja pyöri jalkojemme juuressa etsien kuumeisesti koloa kunnes löysi kalliohalkeman, johon katosi. Polku johdatteli myös avarammalle paikalle, josta aukesi merinäkymät, jotka pilkistelevä aurinko koristeli.

Tuossa vielä pari kuvaa Getassa olevista näteistä taloista ja omenapuuviljelmästä. Nuo viljelyomenapuut ovat hämmästyttävän pieniä, kuin nuoria pihlajia. Puita on vieri vieressä ja omppuja ihan täynnä: vaalean vihreitä, punaisia ja punertavaposkisia.

Säätiedotuksia ja pyöräilyreittejä tutkailtuamme on meille hahmottunut seuraava siirto. Huomenna sanomme heipat talolle ja lähdemme Ahvenanmaan länsilaitaa myötäillen ja Cykelfärjan Silvanan avulla kohti Maarianhaminaa. Pyörälautta kulkee vain yhden vuoron 1.-20.8., joka lähtee Hällöstä klo 12.30. Perjantainan lautta lopettaa kulkunsa aloittaen taas 15.6. Heinäkuussa lautta ajaa kaksi vuoroa.

Kello 23.45 Maarianhaminen Västerhamnista lähtee Viking Line, johon olemme varanneet hytin ikkunattomalta C-kannelta meriaamiaisen kera yhteishintaan 125€ kahdelta hengeltä. Torstaiaamuna heräisimme Helsingin edustalta. Luulenpa että Maarianhaminan edustama Ahvenanmaa on kovasti toisenlainen kuin se mitä me täällä Getassa olemme viime päivinä kokeneet.

Huomiseksi pyöräilypäiväksi on luvannut selkeää, hieman vilpoista säätä lämpötilojen ollessa 16-18 astetta. Täytyy sanoa, että tuntuu hyvin mieluisalta ajatus ajaa pelkästään pyöräilyreitiksi suunniteltua pientä routimatonta asfalttiväylää vieritse rantojen ja yli luotojen. Välillä näkyy sininen meri, taivas on päällä suuri, avara ja sininen. On tilaa hengittää.

Tultiin kalasta

Iltapäivällä lueskelin kauniissa auringonpaisteessa pihapiirin kukkaloiston edustalla. Ukki lähti nyt vuorostaan käymään kaupassa (1,7 km päässä), hakemaan perunoita, joita minä unohdin ostaa. Ukki muisti ostaa xylitol purkaa, jonka vinkkasin vielä ennen lähtöä, ja makkaraa - mutta ei perunoita.


Joimme iltapäivä kaffet (teet) Pågenin korvapuustien kera ja suuntailimme sitten rantaan.


Paikka näytti lupaavalta, mahtavat rantakaisikot ja vesi melko kirkasta, ainakin jos Kallaveteen vertaa. Uimapaikka hyppypaikkoineen oli odottavan näköinen. Vesi ei kyllä tunnu kovin kylmältä, hm.
Mökkejä oli harvakseltaan. Jossain äänteli kurki. Heittelin ensin Krokodililla, vaihdoin sen Professoriin, jossa oli kuitenkin koukku väärässä päässä (olin kalastanut uistimella väärin päin, eipä ihme kun ei ole tärpännyt, mur) ja vaihdoin sitten oikein päin olevaan Professoriin, sitten vielä isoon vaappuun. Ukki souteli hiljokseen ja minä heittelin. Yhden kerran iso ahven tavoitteli (varmana oli) uistinta, mutta siihen tapahtumat jäivät. Käytiin vanhat kalajutut läpi ja niissä kalat olivat taas hiukka kasvaneet (hih).


Krakovan makkarat mielessämme nousimme pyörille ja suuntasimme kotitalolle. Lehmät omenapuitten siimeksessä katsoivat meitä tietävän näköisinä. Kotiportilla meitä odottivat viehättävät hevoskastanjat.

Kotipihalla oli myös karviaisia, musta- ja punaherukoita sekä niitä omenoita, joita on täälle Getassa myös mahtavina viljelminä. Laitoin marjat ja omput kattilaan ja tein hilloa huomiselle kaurapuurolle. Kaurapuurossa ei ole ruotoja, , nih!

Tutustumista Getaan

Illalla katsottiin tietenkin 100 m miesten finaali. Kannatti katsoa. Sitä ennen käytiin saunassa. Sauna oli puulämmitteinen ja sijaitsi talon kellarikerroksessa. Pari juttua Ahvenanmaalaisille saunasta pitäisi opettaa - mutta menköön, kun pihalla on omenapuu täynnä omenia.

Aamulla oli pilvistä, tuli vähän vettä. Loikoiltiin sängyssä ja lueskeltiin. Ukki ratkoi ristikkoa. Huomattiin muuten säätiedotuksista jännä juttu. Sääsetä seisoi Ahvenanmaan edessä ja kertoi jostain saderintamasta, joka on tulossa. Mutta kun se saderintamahan meni jo viime yönä! Kannattaa kuunnella mitä Suomeen luvataan huomenna, tai katsoa Ruottin telkkaria.

On tullut puhuttua vähän ruotsia. Se on kivaa, kun tulee ymmärretyksi. Laskee vaan ne onnistumiset, ei virheitä (jotain hyötyä kun lähestyy toi nelikymppinen). Semmoisia pikkujuttuja oon hoidellu, niin kuin fiskekortin osto tai mikä on meidän boten. Tänään vuokraemäntä tekstas mulle jo ruottiks, se tuntu hyvältä.

Tänään kävi isäntä juttusille. Nuorekas, kiva tyyppi. Puhu mieluummin englantia kun oli asunut Tukholman seuduilla ja oli kai huomannut että finlandssvenskanit, ainakaan savolaiset, ei ymmärrä.

Jep, ostin sen kalastusluvan. Sitä ei saanutkaan netistä. Täällä on kalastusalueet jaettu tosi pieniin alueisiin ja luvan saa lähikaupasta. Meillä on Olofsnäsin alueen lupa ihan tohon meidän rantavesille, viikon lupa oli 10€, ei paha. Professori on kuulema hyvä uistin, on mulla ainakin yks Proffa mukana.

Kauppareissulla kävin myös Getavuorella. Se nousee merenpinnasta 107 metriä ja sen päällä on vielä 15 m korkea näköalatorni. Kun ajelin sinne olin pilvistä, mutta just alko paisteleen aurinko kun olin siellä tornilla. Luulin että sieltä näkyy vaan merta mutta sieltä näkyikin vaan metsää joka suunnassa. No kyllä mertakin näkyi mutta yllättävän paljon niitä saaria on vielä Ahvenamaan pohjoisosankin ympärillä.

Nyt paistaa aurinko. Pitänee mennä pitkälleen ja varustautua sitten tonne rantaan. Syötiin pieniä paistinpannulla paistettuja jauhelihapullia, johon kastikkeeksi lohkottiin 1 kg tuoreita tomaatteja. Suosittelen.

Pyöräily Hummelvikistä Getaan

Saaristolautta rantautui pääsaarelle Ahvenanmaalle. Hummelvikin satama oli varsin hiljainen paikka. Rannassa oli kuitenkin matkustajille mukavat odotustilat, vähän niin kuin rautatieasemalla siellä maissa. Kiinnitimme reput pyörien taakse ja lähdimme sotkemaan edessä olevaa 50 kilometriä. Niin kuin vähän ounastelimme kävi varsin navakasti sivusta ja väliin vastaisenakin ja otti tehokkaasti vauhtia pois. Ei kuitenkaan satanut ja oli ihan lämmin, joten matkafiilis oli kyllä korkealla.

Ensimmäisenä tulimme Vårdön saareen, joka lon sekin oma kuntansa, asukkaita alle 500. Täällä näyttää jokainen pikku saari olevan oma kuntansa, ainakin niillä on hienot vaakunat. Kaikki muu onkin sitten pientä, vaatimatonta, sympaattista. Niin kuin pankkirakennuksetkin, näistä pankeista voisi vaikka pitää. Vårdössä oli kaunis kirkko, kirkko Saarnen varjossa. Niin kuin monet muutkin kauniit pihapiirit täällä jonkin kookkaan puun katveessa.

Matka jatkui lounaaseen, olimme Töftön saaressa. Kun tie kävi vastatuuleen, oli hyvä seisahtua hetkeksi ja ihailla kauniita pihapiirejä.

Ensimmäinen nähtävyys tärppäsi Sundin saarelle noustessa. Siinä oli Bomarsundin linnoitus, venäläisten 1830 – 1854 rakentama linnoitus. Se oli massiivi, muurit, tai se mitä niistä oli jäljellä olivat kaksimetrisiä. Juuri kun linnoitus oli valmistumassa, englantilaiset ja ranskalaiset pommittivat sen hajalle ja valtasivat ja hävittivät. Ahvenanmaalaiset imoittavat tulleensa liitetyksi Venäjään vuonna 1809, muu Suomi liitettiin siinä samassa rytäkässä J

Kyltti vasemmalle osoitti Kastelholm 2,4 km. Sinne! Hetken ajettuamme huomasimme kyltin photo museum 200 m. Käydään nyt katsomassa, kaksi mustavalkokuvauksen harrastajaa. Paikka osoittautuikin oikeaksi aarteeksi. Sieltä löytyi ukin isän vanha kamerarunko Näpsä, ukin ensimmäinen kamera Voightlender C ja minun Nikon FTb. Siellä oli rakkaat filmit Kodachrome 25 ja 64 ASA, Kodakin Tri-X, Ilford. Puuvillahansikkain museon isäntä nosti vitriinistä aarteita: James Bondin Zippo-tupakansytytinkamera, öljylampusta tehty rubiinilasinen pimiölamppu, varmasti 1800-luvulta. Vanhimmat tavarat olivat 186o-luvulta. Ruotsalaista Hasselbladia oli näyttävät kokolmat. Laatikkokameroita kymmenittäin, salamavaloja magnesiumista eletronisiin. Paikkaa piti mieshenkilö, joka oli kerännyt kameroita 40 vuotta ja on pitänyt museota vuodesta 2001. Siinä vasta friikki – ja ilmeisesti mekin oltiin keskivertoturistia parempia asiakkaita sillä takaovi toisensa jälkeen aukeni meille eikä poismenoa sallittu ennen kuin viimenkin vitriini oli katsottu. Paikassa ei ollut pääsymaksua. Internetistä en löytynyt museosta mitään tietoja.

Pari kilometriä eteenpäin ja laskettelimme Kastelholman linnan edustalle. 5 euron sisäänpääsy oli kannattava sijoitus. Linna oli todella hieno ja sai meidät ajattelemaan sitä mikä elämän syke linnan pihoilla ja edustalla on ollut 300 vuotta sitten. Linnaa on alettu rakentaa jo 1400 luvulla ja rakentaminen on jatkunut 1600 luvun alkupoliskolle. Linnaa ympäröi paikoin 18 metriä korkeat muurit, joilla on paksuutta tyvestään yli 3 metriä. Väliin linna on palanut, se on valloitettu, hävitetty ja taas rakennettu lisää. Linnassa on ollut ritarien kaksintaistelu. Kustaa Vaasa on määrännyt sen kunkinkaalliseksi metsästyslinnaksi. 1571 Juhana III heitti veljensä Eerik XIV Kastelholmin linnan tyrmään. Myöhemmin tyrmässä oli Karin Persdotter, jota syytettiin noituudesta. Hänet teloitettiin 1666. Karin teki ennen kuolemaan ilkeän jäynän. Hän ”ilmiantoi” kuusitoista naista noituudesta. Kuusi heistä tuomittiin kuolemaan. Keskiajan tarinat eivät olleet kovin mukavia. Tuhmat lapset vietiin yöllä Kyöpelinmäelle. Siellä heidät keitettiin ja syötiin. Tähteistä tehtiin taikasalvaa.

Matka jatkui melkoiseen ylämäkeen. Energiat alkoivat olla taas vähissä vaikka laivalla söimmekin savulohja ja perunamuussia hintaan 9€. Seuraava päämäärä oli Godbyn kylä, joka osoittautuikin selvästi isommaksi kyläksi. Siellä oli jo kaipaamamme pankkiautomaatti ja auki oleva kauppa, jonne nälissämme säntäsimme. Oli hetken tyhmä olo kun oli ison kaupan koko valikoima edessä. Piti ihan palata sinne Brandön lauttarannan tunnelmiin ja muistella mitä toivoin silloin: teetä, leipää, juustoa, karkkipussi. Ne ostin ja lisäksi Jahti-makkaraa kainuulaisen metsurin eväskulttuurin kunniaksi.

Suunnittelimme ajavamme johonkin mukavalle paikalle syömään eväitä kunnes näimme sanan GRILLI. Nälkämme kohtaloksi koituikin hamburger med rågbröd ja puolen litran sininen maito. Siinä syödessämme ihmettelimme ja arvostimme taas tätä ahvenamaalaisuutta. Täällä on omat rekkarit autoissa ja maito tulee paikalliselta meijeriltä, ei Arlalta niin kuin Suomessa.

Viimeinen taival, 20 kilometriä Getaan. Aurinko lämmitteli taas mukavasti ja tuuli otti nyt enempi selkään kuin mihinkään muualle. Matka joutui. Kello 18.50 näimme keltaisen kesätalomme. Huomasimme että meillä oli käytössä ruhtinaalliset tilat, molemmille omat makuuhuoneet, suuri olohuone ja TV:ssä yleisurheilu MM-kisat. Alakerrassa oli sauna. Yep, yep.