Aamu alkoi sateisena. Kauniit vanhat ikkunapokat ja pihan istutukset loivat katolta valuville vesivirroille pittoreskit kehykset. Ukkostikin. Päivä alkoi siis loikoilulla, lueskelulla ja MM-kisoilla.
Puoliltapäivin sade lakkasi ja keksittiin lähteä syömään sinne Getavuorella olevaan Soltana-ravintolaan. Ukki ei tainut arvata millainen kipuaminen sinne Getabergenille oli - mutta perille päästiin. Palkintona lounaslista tarjosi paistettua siikaa, joka oli toivedemme täyttymys. Pöytään tuli annokset, joihin kuului kolme pienen siian paistettua filettä, uusia perunoita, tilliä ja korista sai tehdää itse mustaa leipää. Erittäin hyvää, hinta 14€/annos. Kun katsahti ulos, taustalla siinsi meri. Syömässä oli myös paikallisia työmiehiä ja ilmeisesti ruotsalaisia turisteja.
Kiersimme vielä vuorella olevan luontopolun. Se oli lapsille ja lapsenmielisille suunnatu Trolltstig, Peikkopolku, mutta totta puhuen se oli melko haasteellinen aamun sateen liukastettua kalliot. Polun varrelta löysimme myös "luolat". Ne olivat erikoisia kalliokielekkeiden alle jääviä suojaisia syvennyksiä. Yksi myyrä joutui totaalisti eksyksiin ja pyöri jalkojemme juuressa etsien kuumeisesti koloa kunnes löysi kalliohalkeman, johon katosi. Polku johdatteli myös avarammalle paikalle, josta aukesi merinäkymät, jotka pilkistelevä aurinko koristeli.
Tuossa vielä pari kuvaa Getassa olevista näteistä taloista ja omenapuuviljelmästä. Nuo viljelyomenapuut ovat hämmästyttävän pieniä, kuin nuoria pihlajia.
Puita on vieri vieressä ja omppuja ihan täynnä: vaalean vihreitä, punaisia ja punertavaposkisia.
Säätiedotuksia ja pyöräilyreittejä tutkailtuamme on meille hahmottunut seuraava siirto.
Huomenna sanomme heipat talolle ja lähdemme Ahvenanmaan länsilaitaa myötäillen ja Cykelfärjan Silvanan avulla kohti Maarianhaminaa. Pyörälautta kulkee vain yhden vuoron 1.-20.8., joka lähtee Hällöstä klo 12.30. Perjantainan lautta lopettaa kulkunsa aloittaen taas 15.6. Heinäkuussa lautta ajaa kaksi vuoroa.
Kello 23.45 Maarianhaminen Västerhamnista lähtee Viking Line, johon olemme varanneet hytin ikkunattomalta C-kannelta meriaamiaisen kera yhteishintaan 125€ kahdelta hengeltä. Torstaiaamuna heräisimme Helsingin edustalta. Luulenpa että Maarianhaminan edustama Ahvenanmaa on kovasti toisenlainen kuin se mitä me täällä Getassa olemme viime päivinä kokeneet.
Huomiseksi pyöräilypäiväksi on luvannut selkeää, hieman vilpoista säätä lämpötilojen ollessa 16-18 astetta. Täytyy sanoa, että tuntuu hyvin mieluisalta ajatus ajaa pelkästään pyöräilyreitiksi suunniteltua pientä routimatonta asfalttiväylää vieritse rantojen ja yli luotojen. Välillä näkyy sininen meri, taivas on päällä suuri, avara ja sininen. On tilaa hengittää. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti