Pyöräily Hummelvikistä Getaan

Saaristolautta rantautui pääsaarelle Ahvenanmaalle. Hummelvikin satama oli varsin hiljainen paikka. Rannassa oli kuitenkin matkustajille mukavat odotustilat, vähän niin kuin rautatieasemalla siellä maissa. Kiinnitimme reput pyörien taakse ja lähdimme sotkemaan edessä olevaa 50 kilometriä. Niin kuin vähän ounastelimme kävi varsin navakasti sivusta ja väliin vastaisenakin ja otti tehokkaasti vauhtia pois. Ei kuitenkaan satanut ja oli ihan lämmin, joten matkafiilis oli kyllä korkealla.

Ensimmäisenä tulimme Vårdön saareen, joka lon sekin oma kuntansa, asukkaita alle 500. Täällä näyttää jokainen pikku saari olevan oma kuntansa, ainakin niillä on hienot vaakunat. Kaikki muu onkin sitten pientä, vaatimatonta, sympaattista. Niin kuin pankkirakennuksetkin, näistä pankeista voisi vaikka pitää. Vårdössä oli kaunis kirkko, kirkko Saarnen varjossa. Niin kuin monet muutkin kauniit pihapiirit täällä jonkin kookkaan puun katveessa.

Matka jatkui lounaaseen, olimme Töftön saaressa. Kun tie kävi vastatuuleen, oli hyvä seisahtua hetkeksi ja ihailla kauniita pihapiirejä.

Ensimmäinen nähtävyys tärppäsi Sundin saarelle noustessa. Siinä oli Bomarsundin linnoitus, venäläisten 1830 – 1854 rakentama linnoitus. Se oli massiivi, muurit, tai se mitä niistä oli jäljellä olivat kaksimetrisiä. Juuri kun linnoitus oli valmistumassa, englantilaiset ja ranskalaiset pommittivat sen hajalle ja valtasivat ja hävittivät. Ahvenanmaalaiset imoittavat tulleensa liitetyksi Venäjään vuonna 1809, muu Suomi liitettiin siinä samassa rytäkässä J

Kyltti vasemmalle osoitti Kastelholm 2,4 km. Sinne! Hetken ajettuamme huomasimme kyltin photo museum 200 m. Käydään nyt katsomassa, kaksi mustavalkokuvauksen harrastajaa. Paikka osoittautuikin oikeaksi aarteeksi. Sieltä löytyi ukin isän vanha kamerarunko Näpsä, ukin ensimmäinen kamera Voightlender C ja minun Nikon FTb. Siellä oli rakkaat filmit Kodachrome 25 ja 64 ASA, Kodakin Tri-X, Ilford. Puuvillahansikkain museon isäntä nosti vitriinistä aarteita: James Bondin Zippo-tupakansytytinkamera, öljylampusta tehty rubiinilasinen pimiölamppu, varmasti 1800-luvulta. Vanhimmat tavarat olivat 186o-luvulta. Ruotsalaista Hasselbladia oli näyttävät kokolmat. Laatikkokameroita kymmenittäin, salamavaloja magnesiumista eletronisiin. Paikkaa piti mieshenkilö, joka oli kerännyt kameroita 40 vuotta ja on pitänyt museota vuodesta 2001. Siinä vasta friikki – ja ilmeisesti mekin oltiin keskivertoturistia parempia asiakkaita sillä takaovi toisensa jälkeen aukeni meille eikä poismenoa sallittu ennen kuin viimenkin vitriini oli katsottu. Paikassa ei ollut pääsymaksua. Internetistä en löytynyt museosta mitään tietoja.

Pari kilometriä eteenpäin ja laskettelimme Kastelholman linnan edustalle. 5 euron sisäänpääsy oli kannattava sijoitus. Linna oli todella hieno ja sai meidät ajattelemaan sitä mikä elämän syke linnan pihoilla ja edustalla on ollut 300 vuotta sitten. Linnaa on alettu rakentaa jo 1400 luvulla ja rakentaminen on jatkunut 1600 luvun alkupoliskolle. Linnaa ympäröi paikoin 18 metriä korkeat muurit, joilla on paksuutta tyvestään yli 3 metriä. Väliin linna on palanut, se on valloitettu, hävitetty ja taas rakennettu lisää. Linnassa on ollut ritarien kaksintaistelu. Kustaa Vaasa on määrännyt sen kunkinkaalliseksi metsästyslinnaksi. 1571 Juhana III heitti veljensä Eerik XIV Kastelholmin linnan tyrmään. Myöhemmin tyrmässä oli Karin Persdotter, jota syytettiin noituudesta. Hänet teloitettiin 1666. Karin teki ennen kuolemaan ilkeän jäynän. Hän ”ilmiantoi” kuusitoista naista noituudesta. Kuusi heistä tuomittiin kuolemaan. Keskiajan tarinat eivät olleet kovin mukavia. Tuhmat lapset vietiin yöllä Kyöpelinmäelle. Siellä heidät keitettiin ja syötiin. Tähteistä tehtiin taikasalvaa.

Matka jatkui melkoiseen ylämäkeen. Energiat alkoivat olla taas vähissä vaikka laivalla söimmekin savulohja ja perunamuussia hintaan 9€. Seuraava päämäärä oli Godbyn kylä, joka osoittautuikin selvästi isommaksi kyläksi. Siellä oli jo kaipaamamme pankkiautomaatti ja auki oleva kauppa, jonne nälissämme säntäsimme. Oli hetken tyhmä olo kun oli ison kaupan koko valikoima edessä. Piti ihan palata sinne Brandön lauttarannan tunnelmiin ja muistella mitä toivoin silloin: teetä, leipää, juustoa, karkkipussi. Ne ostin ja lisäksi Jahti-makkaraa kainuulaisen metsurin eväskulttuurin kunniaksi.

Suunnittelimme ajavamme johonkin mukavalle paikalle syömään eväitä kunnes näimme sanan GRILLI. Nälkämme kohtaloksi koituikin hamburger med rågbröd ja puolen litran sininen maito. Siinä syödessämme ihmettelimme ja arvostimme taas tätä ahvenamaalaisuutta. Täällä on omat rekkarit autoissa ja maito tulee paikalliselta meijeriltä, ei Arlalta niin kuin Suomessa.

Viimeinen taival, 20 kilometriä Getaan. Aurinko lämmitteli taas mukavasti ja tuuli otti nyt enempi selkään kuin mihinkään muualle. Matka joutui. Kello 18.50 näimme keltaisen kesätalomme. Huomasimme että meillä oli käytössä ruhtinaalliset tilat, molemmille omat makuuhuoneet, suuri olohuone ja TV:ssä yleisurheilu MM-kisat. Alakerrassa oli sauna. Yep, yep.