Aamulla siivoiltiin. Huomasimme, että keittiössähän on astianpesukone. Ilma oli puolipilvinen ja tuulta 14 m/s pohjoisesta, joten oli aika koleaa. Hyvissä ajoin pakkasimme reput ja suuntasimme kohti Hällön pyörälautan satamaa.
Rantaan päästyämme alamme tutkia aikataulua. Yllätykseksemme huomaamme, että lähtöaika onkin merkattu jo klo 11.30 eikä 12.30 niin kuin Getan esitteessä, mutta ei hätää: onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja kello on vasta vähän yli 11. Mutta hetkinen, viimeiseksi kulkupäiväksi on merkattu 15.8. eli tämän mukaan lautta olisi lopettanut liikennönintinsä jo viikko sitten. Alla on puhelinnumero, johon soitan. Ruotsiksikin ymmärrän että lautta ei ole nyt tulossa. Matkasuunnitelma menee uusiksi. Joudumme kääntymään takaisin Getaan ja palaamaan Godbyn kautta Maarianhaminaan.
No, löydämme Finnöstä hienon käsityömyymälän, jossa mummo nousee kangaspuiden takaa myymään ja heti perää hienon kahvilan. 
Tulomatkalle löytyykin vielä uusi reitti Pålsbölen kautta, jossa on kaunis kirkko ja upeita saarnia tien varressa.
Kirkon ensimmäiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Se on jotain se. Matka menee pohjoistuulen siivittämänä nopeasti ja aamun paksut, alaosistaan tummanpuhuvat cumuluspilvet ovat muuttuneet jo varsin kesäisiksi hattaroiksi.
Godbyssä ruishampparigrilli on vielä kiinni, joten lainaamme ulkopöytiä sen verran että teemme näkkäreitä raakojen sipulisiivujen kera.
Matka jatkuu kohti Maarianhaminaa ja nyt(kin) reittiopasteet ovat paikallaan. Vältämme kokonaan autobanan ja matka jatkuu kuin itsestään pikkuteitä ohi maatalojen ja peltojen. Näemme ensimmäisen ison kaupan, Kanttarellin ja käymme tuon ostarin aulassa kahvilla. Tulee vähän paha olo. Tuo marketin tavaramäärä alkoi taas ahdistamaan. Miten sitä onkaan pärjännyt monta päivää niin vähällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti