40-vuotisjuhlajuoksu

Leppoisa päivä ja useita tunteja sitten syöty kalaruoka tarjosi hyvän alustan toteuttaa 40-vuotisjuhlajuoksu. Katsoin kartasta, että luoteessa on kolkka nimeltä Dånö, jonne menee tie. Arvelin, että tuonne on matkaa noin 8 km. Pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin rapsuttelemaan. Kauppa tuli nopeasti vastaan. Katsoin kaupan pihalla olevaa infokarttaa ja lähdin jatkamaan. Korkeusvaihteluja oli jonkin verran. Maisemissa oli komeita kalliopahtoja vasemmalla.

Dånön tiehaara tuli. Siinä oli kyltti Dånö museum 5 km. Tuo tuntui aika paljolta, koska olin jo juossut noin 4 km. Toisaalta ilma oli tyyni ja sateeton, ja juoksu ei painanut, joten otin tien pään tavoitteeksi. Pian Dånön tiellä oikealla kallion päälle, ehkä jonkin mielestä toivottamaan paikkaan, oli loihdittu upea puutarha.

Tiet ovat täälläkin, niin kuin Brandössä, punertavaa asfalttia. Tuon värin ukki hokasi johtuvan tekoaineesta, jona varmaankin on käytetty punaista graniittia, jota kaikki paikat täällä pullistelevat. Jos jossain joku kiven päällys onkin harmaa, osoittautuu se läheltä katsoessa vain jäkäläksi. Nyt yhdellä pätkällä oli tehty uutta asfalttia, joka olikin tuota tuttua tutumpaa mustaa, uutena haisevaa peruslakua. Olipa rumaa. Älkää hyvät ahvenanmaalaiset vaan unohtako tuota teidän punaista asfalttia.

Tulin Getan satamaan. Se on avomereltä mantereeseen painautuva kapea lahti, jonka suulla on jo keskiajalla ollut kummeli. Kummeli on viitoittanut turvallista reittiä purjelaivoille suojaiseen luonnonsatamaan salakavalalla Luoteis-Ahvenanmaan merellä. 1700-luvulla täällä on saattanut olla 20 laivaa yhtäaikaa suojassa! Tätä kautta on matkattu Tukholmaan. Nyt satamassa oli vain kyhmyjoutsenpariskunta kolmen poikasen kanssa.

Tie muuttui hiekkatieksi, joka oli vasta lanattu. Alusta oli vielä sateitten jäljiltä pehmennyt lisää. Koetin juosta tiekarjun renkaanjälkissä. Tiekarhu oli vielä töissä, moikattiin.

Sitten museo tuli, heti sen jälkeen postilaatikkojen rivi ja yleisen tien päättyminen. Meren lahti tuli tien tuntumaan ja lahden takana näyttäytyi taas jyrkkä kalliopahta. Käännyin takaisin päin.

Metsässä huuteli palokärki. Tietä ylitti iso vihreä kiitäjäntoukka, jolla oli selässä keltaisia ja vihreitä pilkkuja. Pihalla naisihminen leikki kultaisen noutajan kanssa pallolla, leppoisaa.

Loppumatkalla juoksu kulki edelleen. Päätin vielä juosta sinne rantaan ja käydä uimassa. Jätin paidat, sukat ja kengät laiturille ja kävelin hiekkarannalle, josta uin ja sukeltelin laiturille. Vesi ei tuntunut ollenkaan kylmältä, se oli kivasti hieman suolaista, saman suolaista kuin hiki, ja tuntui puhtaalta. Kyllä täällä voisi hellepäivää uiden viettää. Märälle iholle vaatteet takaisin päälle ja juoksu jatkuu.

Uinnin jälkeen innostuin vielä nostamaan vauhtia ja viimeinen kilometri meni 4:30 vauhtia. Kotikastanjoilla summary näytti 21,5 km, 1h 59 min, joka sisälsi uintiajan. Keskisyke 128 lyöntiä/min. Minkäänlaisia kipuja nivelissä, rinnassa tai missään ei tuntunut. Sisälle tullesani ei ollut erityisen väsynyt olo. Ukki oli jo aloittanut saunan lämmityksen. Söin raejuustoa ja jugurttia ja join vettä. Kohta alkoi vilustaa. Jalassa oli märät sortsit. Menin saunan lämpöön.

Saunan jälkeen istuin pihalla kunnes alkoi tulla uudestaan vilu. Onneksi jääkaapisssa oli se eilisen tomaattikastikelihapullapotun loppu. Illalla katsoimme televisiota. Keskisalo juoksi hienosti Berliinissä. Ja nyt minua nukuttaa.